Tuli tynnyrissä

Ihan pientä risua ei uusi oksasilppurimme silppua. Silppu vain tukkii koko vempaimen. Niinpä päätimme polttaa pienemmät risut vanhassa tynnyrissä. Välillä tuloksena oli iso kasa savumerkkejä, mutta pääasiassa tynnyrissä sentään paloi tuli. Vielä tosin poltettavaa riittää...

Nuotio

Jätepuuta huvilan rakentamisesta jäi hurjat määrät. Huonoimpia puita ja pieniä pätkiä yritämme poltella. Kesän aikana olemmekin jo useampaan kertaan istuskelleet koko perheen voimin nuotion äärellä, joko laituriterassin vierellä tai sitten vähän paremmin tuulen suojassa kauempana rannasta. 

Hetekasta tehty sohva ja kaapelikelapöytä siirtyvät kätevästi aina sinne missä niitä tarvitaan.

Ikivanhat takkavälineet otettiin ulkokäyttöön. On se hyvä, että nämäkin on joskus tullut jemmattua.

Nuotion vierellä on pidetty ompeluseuraa ja korttipelikin siellä mukavasti sujuu. Ja tietysti ruokaakin saadaan nuotiolla valmistettua, kunhan vain malttaa tarpeeksi kauan odotella.

Koholamput

Varsin harvoin kesällä jaksan valvoa niin myöhään, että aurinkokennolamppuihin syttyy valo. Koko ajan ne tosin syttyvät aiemmin ja aiemmin...

Sireenipensaat eivät enää kuki. Nyt on vuorossa jasmiinipensas.

Ihanaa on lamppujen loiste pimenevässä illassa!

Toinen kaapelikela

Toinen kaapelikela löysi paikkansa vanhan ruosteisen hetekan rinnalta. Heteka on tontillamme olleesta vanhasta mökistä. Mies on halunnut siitä luopua jo aika päivät sitten, mutta yhä se toiimi sohvana huvilan pihamaalla. Toiseen suuntaan katsottaessa saa ihailla merta ja toiseen suuntaan katsottaessa saa tuomaroida lasten pelejä.

Kannoin hetekan ja kelan seuraksi vielä Ikean koholamput, joita mies kutsuu muumilampuiksi. Ne ovat pimeällä hienon näköisiä!

Pienempiä koholamppuja tuli ripustettua myös pensaisiin. Lamppuja alkaakin huvilan pihamaalla olla jo aika paljon, onneksi ne toimivat aurinkovoimalla ja muutama myös tuulivoimalla, käteviä pihankoristuksia kerrassaan.

Aurinkoista viikonvaihdetta!

Kasvimaalla syyskuussa

Vasta nyt on tomaatti innostunut tekemään töitä. Pitää kai pian yrittää kantaa vihreät tomaatit sisälle punastumaan, ettei halla vie satoa.

Salaattiakin piisaa nyt, kun kutsumattomia vieraita ei ole viime aikoina kasvimaallamme vieraillut.

Luonnonkukkia ei pihalla enää kuki, joten on ihanaa, että vihdoin kasvimaalla edes kukkii.

Kesäkiska II

Kesäkiskan edustalla on pieni pöytäryhmä kioskin ollessa auki. Näin asiakkaat voivat ostosten lomassa lepuutella jalkojaan.

Jo ennen Kesäkiskan rakentamista rakensivat lapset itselleen oman kesäkeittiön. Suurella vaivalla he keräsivät kaikki puhtaat tiilet talteen vanhan mökin piipun purkamisen jälkeen. Tiilet raahattiin kaksissa tuumin vanhoilla kärreillä kesäkeittiötä varten varatulle paikalle.

Kaivettaessa maata pois vanhan mökin alta löytyi mullan ja kivien seasta vaikka mitä mökin alle talteen laitettua. Yksi löydöistä oli ruostunut puulieden kansi. Lapset ottivat sen innoissaan omaan käyttöönsä.

Palkeet poika pelasti vanhasta mökistä omaan käyttöönsä.

Hieman vain lapsia on harmittanut, etteivät vanhemmat ole antaneet sytyttää kesäkeittiön pesään oikeaa tulta.

Kesäkiska

Kohta on aika sulkea Kesäkiskamme tämän kauden osalta. Mutta vielä olisi myytävää jäljellä, joten ei taideta vielä malttaa...

Kesäkiskan ulkopuolella ainoa muutos tämän kesän aikana on ollut, että patterikäyttöiset valot on korvattu Ikean aurinkokennolla toimivilla valoilla. Iltojen hämärtyessä niistä on vain enemmän ja enemmän iloa.

Kesäjuhlat

Kesäjuhlille lapset järjestivät narunvedon lisäksi myös muuta ohjelmaa.

Poika järjesti aarteen etsinnän. Narunvedon edetessä meitä alkoi jännittää, onnistuuko kukaan vetämään "pääpalkinnon" eli pussin, josta löytyi pienen palkinnon lisäksi aarrekartta? Olimme jo varmoja, että pojan tekemä varavihje pitää ottaa käyttöön, kunnes vihoviimeinen narunvetäjä veti sittenkin oikeasta narusta.

Kartan avulla löytyi ensimmäinen vihje terassin portaiden alta. Tämän jälkeen olikin edessä retken vaarallisin osuus, sillä seuraava vihje oli piilotettu ilmapallon sisälle ja ilmapallo kellui aalloilla useamman metrin päässä rannasta. Kolme uskalliasta aarteen metsästäjää kipusi pojan rakentamalle lautalle ja meloi hakemaan vihjeen rantaan. Viimeinen vihje löytyi huvilan takaa ison kivikasan keskeltä ja tämä vihjeen perusteella lopulta löytyi myös itse aarre kesäkiskan säilytyskorin pohjalta.

Tyttö puolestaan järjesti vieraille Aasi Ihaan häntäleikin. Tätä leikkiä intouduttiin leikkimään useampi kierros, sillä häntää oli todella vaikea tähdätä napakymppiin silmät sidottuna.

Näiden leikkien lisäksi vieraille järjestettiin vielä Splash!-uimahyppykisa ja päivän päätteeksi he pääsivät kokeilemaan tänä kesänä saaressa suureen suosioon noussutta uutta lajia eli jousiammuntaa.

Monta muutakin leikkiä oli itse asiassa listattuna idealistallemme, mutta osa oli pakko jättää seuraavaan kertaan!

Ensi viikonloppuna onkin sitten edessä Venetsialaiset. Mihin se kesä hävisi?

Narunvetoa

Vietimme saaressa kesäjuhlia ja toisena kesänä peräjälkeen ohjelmassa oli narunvetoa. Idean sain viime kesänä jostain blogista, mutten valitettavasti muista enää mistä. Kun olin idean bongannut, tuli mieleeni, että olin jossain rakennusjätepuukasassamme nähnyt muutaman "aidanpalasen", joiden alkuperä on hämäränpeitossa, saattavat olla vanhan mökin vintillä olleiden sänkyjen pohjia.

Maalasin palaset valkoisiksi, mies kokosi niistä kuution kulmarautojen avulla, ylös kiinnitettiin silmukkaruuveja ja koko komeus nostettiin vanhan ulkotiskipöytäni päälle. Lasten kanssa sitten pujotimme narut paikoilleen ja valmista tuli.

Olipa kerran hiekkaranta

Olin murheissani, miten lapset viihtyisivät kallioisella ja kivisellä rannallamme. Päätin, että meille tulee oma hiekkaranta. Tilasin rakennustarpeiden mukana kaksi jättisäkillistä hiekkaa. Valitsin sopivan kohdan rannastamme. Kyseisellä kohdalla olleet isommat kivet nostelin komeaksi aallonmurtajaksi. Pikkukivet kannoin terassin portaiden juurelle kulkuväyläksi. Pohjalle levitin suodatin kankaan ja päälle tyhjennettiin toinen isoista hiekkasäkeistäni. Ja siinä se oli! Ikioma hiekkaranta! Ei mikään suuren suuri, mutta kuitenkin. Ihanaa oli rakennella hiekkalinnoja ja kahlata lämpimässä matalassa vedessä...

Sitten tuli kunnon syysmyrsky, levitti aallonmurtajan kivet ympäriinsä ja vei hiekan mukanaan.

Turhaan olin kuitenkin murehtinut. Meillä on kaksi vesipetoa, eivät ole kalliot ja kivet menoa haitanneet. Eikä hiekkarantaa ole kaivattu. Näin ollen piti päättää, mitä tehdään toiselle hiekkasäkille. Parin vuoden harkinnan jälkeen oli aika ruveta jälleen tosi toimiin.

Osa hiekasta käytettiin lopulta hiekkalaatikon täytteenä. Hiekkalaatikon reunat päätettiin tehdä vanhan mökin harmaantuneista hirsistä. Pyöreitä hirsiä löytyi vain muutama kappale. Minä olisin tyytynyt ihan yksinkertaiseen malliin, mutta miehen mielestä nurkkat pitäisi sahata jiiriin ja lisäksi hänen mielestään kolmion muotoinen hiekkalaatikko olisi miellyttänyt silmää neliön muotoista enemmän. Sahauksen jälkeen kolmio todettiin liian pieneksi. Yritettiin sitten neliön muotoista, mutta koska hirsien kulmia piti muotoilla uudelleen, siitäkin tuli liian pieni. Epätoivo alkoi iskeä ja vahvasti tuli mieleen satu, jossa hiiri ompeli takkia kissalle. Lopulta päätettiin kuitenkin jatkaa reunoja kivillä ja niin meille valmistui hiekkalaatikko kasvimaan viereen.

Se sitten onkin ihan eri asia, jos sillä laatikolla on mitään käyttöä.

Kasvimaalla joku ötökkä söi retiisien lehdet, eikä niistä tullut kummoisia tänä vuonna. Salaatinlehdet kävi puolestaan syömässä joku isompi otus. Ja tillitkin näivettyivät. Näin ollen kasvimaalla oli hyvin tilaa, kun hortensioille etsittiin uutta sijoituspaikkaa, pallokryssien vallatessa niiden aiemmat asuinpaikat.

Onneksi kasvimaalla sentään tuottaa satoa tomaatti ja jossain vaiheessa nähdään ehkä vielä auringonkukkiakin.

Salamaja

Syreenipuskiamme uhkasi rakennusaikana terassin tieltä poistaminen, koska miehen mielestä uutta terassia ei pystytä rakentamaan suunnitelmien mukaisesti, jos syreenit jäisivät paikoilleen, ja lisäksi terassin vieritse ei olisi päässyt kulkemaan.

Onneksi kuitenkin pidin pääni ja niin terassin tukipilaria ei rakennettukaan aivan terassin nurkkaan ja näin ollen reunimmaisen syreenin vähäinen harventaminen riitti. Leikkasin meille myös kulkuaukon syreenipensaiden lävitse, joten nyt meillä on ihana syreeniportti. Siitä ei tosin isompia tavaroita kuljeteta, joten ne pitää raahata sen sijaan terassin ylitse.

Kun kulkuväylä oli avattu, löytyi pensaiden keskeltä pieni aukea, jonne lapset tekivät itselleen salamajan.

Juhannuksena syreenit olivat täydessä kukassa. Olen niin iloinen, että nämä ikivanhat pensaat saatiin pelastettua, sillä ensimmäisenä saarikesänämme istuttamamme syreenit ovat yhä varsin pieniä. Saarella kasvuolosuhteet ovat kovat.